Richard Osmanin We Solve Murders on uuden rikossarjan avaus, jota fanit ovat odottaneet innolla hänen Thursday Murder Club -sarjansa suosion jälkeen. Kirjassa esitellään uusi tutkijakaksikko, joiden kemia, äly ja nokkeluus tuovat mieleen Osmania rakastetuimmillaan. Vaikka hahmot ovat uusia, tunnelma on tuttu: lämminhenkinen, viihdyttävä ja tarkkasilmäinen. Osman osoittaa jälleen kykynsä rakentaa tarina, joka toimii yhtä hyvin mysteerinä kuin hahmovetoisena draamana. Uudessa sarjassa yhdistyvät vanhanajan dekkarin lumous ja nykyaikainen huumori tavalla, joka tekee kirjasta helposti lähestyttävän mutta samalla fiksun. Lukija löytää nopeasti itsensä mukavuusalueelta – juuri sieltä, mihin Osman osaa kuljettaa yleisönsä vaivattomasti. Uudelle sarjalle luvataan jatkoa, mutta jo tämä avaus toimii itsenäisenä romaanina, joka saa hymyn huulille ja mielen pohtimaan.
Osmanin rikostarinat eivät perustu verisiin yksityiskohtiin tai ylitsepursuavaan toimintaan – ne nojaavat ihmisten välisten suhteiden ymmärtämiseen. We Solve Murders noudattaa tätä linjaa, esittäen rikoksen ensisijaisesti ongelmana, jonka ratkaiseminen vaatii älykkyyttä ja empatiaa. Tutkintaprosessi on täynnä keskusteluja, tarkkanäköisiä havaintoja ja hiljaista logiikkaa, joka kasvaa orgaanisesti tapahtumien lomassa. Rikoksen uhria ei nähdä vain osana juonta, vaan osana yhteisöä – ja tutkijat lähestyvät tapausta inhimillisellä herkkyydellä. Tämä lähestymistapa ei vähennä jännitystä, vaan lisää siihen kerroksia: lukijaa kiinnostaa paitsi mitä tapahtui, myös miksi ja mitä se paljastaa ihmisistä. Tällainen näkökulma on Osmanin tavaramerkki, ja juuri se erottaa hänet muista nykydekkaristeista. We Solve Murders on viihdyttävä, mutta ei kepeä – se on lempeä mutta terävä, ja ennen kaikkea se osaa olla inhimillinen.
Uuden sarjan onnistumisen kannalta hahmot ovat ratkaisevassa roolissa, ja Osman osaa rakentaa persoonallisuuksia, jotka jäävät mieleen. Tässä kirjassa tutustutaan tutkijapariin, jonka dynamiikka rakentuu hienovaraisesta huumorista, erilaisista maailmankuvista ja yllättävästä yhteisymmärryksestä. Kumpikaan ei ole stereotyyppinen salapoliisi – heillä on elämää, menneisyyttä ja tunteita, jotka kulkevat tarinan mukana. Sivuhahmot eivät ole pelkkiä täytteitä, vaan he rikastuttavat ympäristöä: naapureita, omaisia, sivullisia, joilla jokaisella on oma roolinsa ja tarinansa. Tämä tekee lukukokemuksesta enemmän kuin pelkän arvoituksen selvittämistä – se on myös vierailu maailmaan, jossa kaikki tuntuu elävältä. Osmanin vahvuus on siinä, että hän osaa tehdä henkilöistä samaistuttavia ilman, että heistä tulee tylsiä. We Solve Murders esittelee hahmoja, joiden pariin lukija palaa mielellään myös seuraavissa osissa.
We Solve Murders tarjoaa vaihtoehdon niille, jotka kaipaavat rikoskirjallisuudeltaan muutakin kuin synkkyyttä ja raakuutta. Kirja ei kaihda vakavia aiheita, mutta se käsittelee niitä lempeän ironisesti ja arvostavasti. Osman ei naura hahmoilleen, vaan heidän kanssaan – ja tämä tekee kirjasta poikkeuksellisen lämpimän. Juoni pitää otteessaan, mutta ei kuluta lukijaa loppuun. Tyyli on kevyt, mutta ei koskaan kevytmielinen. We Solve Murders sopii täydellisesti lukijoille, jotka arvostavat tarinoita, joissa ratkaisu ei ole tärkeämpää kuin matkalla koettu. Se muistuttaa meitä siitä, että rikoskirjallisuus voi olla myös hyvän olon kirjallisuutta – sellaista, joka tarjoaa jännityksen lisäksi lohtua, naurua ja inhimillistä ymmärrystä.